New York

USA-KANADA 12.-29.10.2006

 

Päiväkirja
Siirry lukemaan kiertuepäiväkirjaa!

 

29.10.2006 - AAMUKSI KOTIIN!

Viimeinen konsertti laulettu, viimeinen yö USA:ssa nukuttu, kiertue käytännössä sinettiä vaille päätöksessä! Kova sade piiskasi bussejamme matkallamme Albanysta J.F. Kennedyn lentokentälle. Sade ei kuitenkaan hidastanut matkan tekoamme liiaksi, ja aikaa jäi vielä viimeiseen kauppakeskuskäyntiimme. Suurin osa ryhmistä nautti kiertueen viimeisen ateriansa asiaan kuuluvalla tavalla McDonald’silla, ja tunnin tauon jälkeen matka jatkui kohti lentokenttää.

Turvatarkastukset JFK:lla olivat hieman erilaiset kuin pari viikkoa aiemmin Helsingissä. Tarkistuksia oli vain yksi ja koneeseen sai viedä turvatarkastuksen jälkeiseltä terminaalialueelta ostamiaan tavaroita olivatpa ne sitten kiinteitä tai nestemäisiä. Toisaalta jouduimme mm. riisumaan kenkämme turvatarkastuksen yhteydessä, mitä meiltä ei edellytetty Helsingissä. Maassa maan tavalla.

Finnairin kone saapui Helsingistä myöhässä huonon sään vuoksi, mistä johtuen pääsimme lentoon noin 45 minuuttia myöhässä. Lentoomme liittyi poikkeuksellista jännitystä sikäli, että kapteenimme ilmoitti jo ennen lentoonlähtöä, että matkalla olisi vastassa jonkin verran turbulenssia. Käytännössä tämä johti siihen, että ruokatarjoilu koneessa jouduttiin kertaalleen keskeyttämään tunnin ajaksi rauhaisampien ilmavirtausten toivossa. Toisaalta lentonopeutemme oli parhaimmillaan yli 1000 Km/h, mikä kapteenimme mukaan johtui nimenomaan “myötäisistä jettivirtauksista”.

Koneemme laskeutui Helsinki-Vantaalle klo 08.15, ja vanhemmat ja ystävät olivat kokoontuneet odottamaan meitä tuloaulaan. Kuoro kerättiin vielä kertaalleen kuorojärjestykseen, ja päätimme kiertueen komeasti Sibeliuksen Finlandiaan!

NEW YORKIN KONSERTTI NETISSÄ

19.10.2006 New York Cityn Trinity Church -kirkossa nauhoitettu koserttimme on katseltavissa internetin välityksellä! [Linkki]

MATKAKIRJEET

PDF Matkaohjelma [11.10.2006] *
PDF Matkakirje 1 [6.9.2006] *
PDF Ohjelmistoluettelo [25.9.2006] *


* = edellyttää kirjautumista kuorolaisten infosivuille

Päivitetty 27.10.2006