Päivän ensimmäinen ohjelmanumero oli vierailu 'Canadian Museum of Civilization' -museossa. Pääsimme tutustumaan Pohjois-Amerikan historiaan, intiaaneihin ja toteemipaaluihin, minkä lisäksi nähtävillä oli mm. posti- ja lelumuseo. Museokierroksen jälkeen jatkettiin suoraan Ottawan keskustaan, jossa vietimme vapaa-aikaa ryhmissä shoppaillen ja ruokaillen.
Iltapäivällä harjoittelimme St. Matthews Church -kirkossa illan konserttia varten, minkä jälkeen siirryimme kirkon kellariin lepäämään. Parin tunnin lepoajan jälkeen söimme aasialaisen kokin valmistaman upean päivällisen. Menuun kuului mm. salaatteja, juustoja, rypäleitä, riisiä ja katkarapuja, pastaa ja aitoja kiinalaisia kevätrullia.
Konserttiimme saapui todella runsaasti yleisöä, ja teimme luultavasti kiertueen levymyyntiennätyksen! Päätimme konsertin taas CCCX:lla ja Finlandialla, mutta tällä kertaa vaihdoimme hittiputken keskimmäiseksi kappaleeksi Sibeliuksen 'Soi kunniaksi Luojan'. Konsertin ensimmäinen encore oli 'I was glad' urkujen säestyksellä, ja illan viimeisenä kappaleena esitimme kanadalaisen kappaleen 'Celtic Prayer'. Kokonaisuudessaan yleisömme oli erittäin tyytyväinen kuulemaansa ja osoitti suosiotaan useamman kappaleen jälkeen seisaaltaan taputtaen!
Jos joku kotijoukoista tai ystävistämme on mainostanut Albanyn konserttiamme USA:ssa asuville sukulaislleen tai tuttavilleen, niin on hyvä huomauttaa, että konserttipaikka on muuttunut! Syynä muutokseen on vähäinen lippujen ennakkomyynti alkuperäisessä konserttipaikassa (Troy Savings Bank Music Hall), ja konsertti järjestetään nyt korttelin päässä sijaitsevass St. Paul's Episcopal Church -kirkossa.