

Maisema muuttui lumiseksi pian Tokiosta lähdön jälkeen.
SHINKANSEN-LUOTIJUNASSA (Omiya - Morioka)
Myöhään eilisiltana ilmestyi mutkia matkaan: kuulimme, että tämän päivän lentomme Misawaan, Honshun saaren pohjoisosaan todennäköisesti peruutettaisiin runsaan lumentulon vuoksi! Tokiossa lumesta tai pakkasesta ei ole tietoakaan, mutta tiistai-illan konserttipaikkamme Towada sijaitsee n. 600 kilometria pääkaupungista pohjoiseen ja siellä lunta voi sataa hyvänä päivänä metrikaupalla. Ilmeisesti Japanissa ei kiitoratoja osata aurata ihan yhtä tehokkaasti kuin Suomessa... Ongelma vain meidän kannaltamme oli se, että jollain välineellä Towadaan pitäisi ehtiä ennen klo 18.30 alkavaa konserttiamme.
Niinpä aamutoimia aikaistettiin, jotta pääsisimme ajoissa liikkeelle hotellilta. Lennon toteutuminen olisi varmistunut lopullisesti vasta tuntia ennen sen lähtöä, joten emme voineet jäädä sitä odottelemaan, vaan agentuurimme järjesti meille yhdessä paikallisen matkatoimiston kanssa paikat pohjoiseen menevään luotijunaan – varsinkin pikkupoikien mielestä tämä oli tietysti paljon lentämistä jännittävämpi matkustustapa, yli 300 km tunnissa kulkevia junia kun ei kotona juuri pääse kokeilemaan. Asia ei kuitenkaan ollut näin yksinkertainen. Matkalaukut saimme sentään jätettyä hotelliin Tokioon, mutta tavaraa oli silti kaikilla mukana ihan riittämiin, kun kiiruhdimme jalkaisin aamuruuhkassa ihmisvilinän läpi Ikebukuron asemalle. Mahtoi porukkamme olla melkoinen näky... Kukaan ei sentään hukkunut, kiitos hyvin toimivan ryhmäsysteemimme, jossa miesäänet katsovat pienempien perään.
Hyppäsimme ensin paikallisjunaan, josta vaihdoimme toiseen, hieman nopeampaan ehtiäksemme viime hetkellä Shinkansen-luotijunan kyytiin Omiyan asemalla. Kaikki hyvin, loppu hyvin: istumme parhaillaan huimaa vauhtia pyyhältävässä, japanilaisen huipputeknologian ihmeessä ja katselemme kuinka maisemat muuttuvat yhä lumisimmiksi matkan edetessä. Jo alle tunnin matkan päässä Tokiosta maa oli valkoinen. McDonalds-ateriat on nautittu (ja juomat kaadettu lattialle!), ja kohta vaihdamme taas junaa, tällä kertaa Moriokassa, yhdessä Japanin tunnetuimmista talviurheilupaikoista. Jollen erehdy, keväällä Moriokassa hiihdetään alppilajien maailmancupia, johon suomalaisetkin huiput Kalle Palanderin johdolla osallistuvat.
HACHINOHE GRAND HOTELISSA ILLAN KONSERTIN JÄLKEEN
Loppumatka sujui hyvin ja saavuimme kuin saavuimmekin jotakuinkin ajoissa Misawan asemalle, jolta jatkoimme vielä matkaa bussilla Towadaan. Olimme nyt todellisissa "White Christmas" –maisemissa, puittenkin oksat notkuivat lumen painosta. Ehkä oli ihan hyvä turvallisuudenkin kannalta, ettemme tulleet lentäen... Sitä paitsi junamatkalla aina näkee enemmän.

Paikallinen tyttökuoro järjesti juhlat ennen konserttia.
Konserttimme oli Towada-shimin Bunka Centerissä eli paikallisella konserttitalolla, joka oli aivan kuin kopio aiemmista konserttipaikoistamme. Iltapäivä meni kaavan mukaan eli ensin harjoiteltiin ja sitten syötiin roskaruokaa päivälliseksi. Ennen konserttia paikallinen tyttökuoro järjesti pienen vastaanottojuhlan, jossa vaihdettiin lahjoja ja kaupunginjohtaja piti puheen kertoen mm. Towadan ystävyyskaupunkisuhteesta Suomen Ranuan kanssa. Towadassa vierailee joka vuosi oikea joulupukki Suomesta.

Kukitettu sopraanosolistimme Roope Gröndahl.
Tuhannen paikan konserttisalista oli täynnä vain noin neljännes, ja yleisöstä suurin osa oli tyttökuorolaisten vanhempia. Aika kallis reissu pohjoiseen, jos kuulijamäärällä mitataan... CM:n kulut toki maksaa agentuurimme, joten me saatoimme nauttia hyvillä mielin mielenkiintoisesta reissusta Japanin "Lappiin". Konsertti meni rutiininomaisesti, yleisö kyllä oli innoissaan. Poikaäänet esittivät Towadan tyttökuoron kanssa samat joululaulut kuin Oyamassa, tyttöjä oli nyt vain parikymmentä Oyaman liki sadan sijaan. Konsertin jälkeen ajoimme lähikaupunkiin Hachinoheen ja majoituimme tähän paikkakunnan parhaimpaan hotelliin, Hachinohe Grand Hoteliin, jonka suurissa huoneissa kelpaa kyllä yönsä viettää. Kiertue on jo yli puolenvälin, mutta kosolti haasteita on vielä edessä.
© 2000 CANTORES MINORES WEB TEAM