

Siperian yllä.
Cantiksen III Japanin-kiertue on päässyt vauhtiin! Tuomiokirkolla pidetyn kauniin lähtöhartauden saattelemina 50-päinen joukkomme siirtyi bussilla lentokentälle ja matka kohti Japania alkoi hieman myöhässä puoli kuuden aikaan illalla. Finnairin suora lento kesti 9,5 tuntia ja laskeuduimme aikataulussa Naritan lentokentälle aamukymmeneltä Japanin aikaa (7 tuntia Suomen aikaa edellä). Vaikka aikaeron takia meiltä jäi väliin käytännössä koko yö, vähiin jäi monelta nukkuminen lentokoneessa, sen verran jännittävää oli varsinkin pikkupojille matka kauas Kaukoitään - osa ryhmästämme toki on vastaavasti kokeneita Japanin-kävijöitä, onhan Cantis vieraillut maassa viime aikoina melkoisen usein (edelliset matkat 1995 ja 1997).
Perillä meitä ei odottanut ainakaan talvinen sää, vaikkemme sitä ehkä odottaneetkaan. Tuntui silti vähän hassulta, että olemme tulossa joulukonserttikiertueelle maahan, jossa aurinko helottaa taivaan täydeltä ja päivälämpötilat nousevat parhaimmillaan jopa +15 asteeseen (ja tänään on tuntunut sitäkin lämpimämmältä). Naritan lentokentällä meitä oli vastassa muutama innokkain CM Fan Clubin edustaja. Bussimatka Tokioon (n. 70 km) tarjosi jo ensimakua tulevasta: aivan valtavia toisensa alittavia ja ylittäviä moottoriteitä, kolossimaisia kerrostaloja ja sekamelskaista kaupunkisuunnittelua. Ehkä 25 miljoonan asukkaan metropolilta ei voi muuta odottaakaan... Pojilla oli ainakin huuli pyöreänä kaikesta näkemästään, ja tunnelma vaikutti muutenkin epäuskottavalta nukkumatta jääneen yön takia.
Sunshine City Prince Hotel, matkan 'päätukikohtamme' Tokion Ikebukurossa, osoittautui melkoiseksi pytingiksi: 38 kerrosta, 1200 huonetta ja samassa yhteydessä 220 kaupan ostoskeskus! Palvelukin toimi, jopa matkalaukkumme vietiin huoneisiimme hotellin 12., 14. ja 15. kerrokseen sillä välin kun olimme syömässä lounasta... Hotellin ravintolaan osui sattumalta syömään samaan aikaan tsekkiläinen poikakuoro Boni Pueri, joka on keväällä tulossa kanssamme samoille poikakuoropäiville Latvian Riikaan - maailma on pieni! Tsekkiläiset ovat meitäkin pidemmällä kiertueella ja palaavat kotiin vasta joulupäivänä.

Itsenäisyyspäivän vastaanotolla Suomen suurlähetystössä.
Lounaan jälkeen oli sentään aikaa parin-kolmen tunnin levolle ennen itsenäisyyspäivän illan kahta tärkeää esiintymistä Tokion-suurlähetystössä. Ei liene vaikea kuvitella, että poikien saaminen ylös sängystä levon jälkeen ei ollut ihan helppoa vuorokauden valvomisen jälkeen! Kummasti kuitenkin kaikki saivat kansallispuvut päällensä pienintä sopraanopoikaa myöten ja laulutervehdykset jo aiemmilta matkoilta tutussa suurlähetystössä onnistuivat hyvin. Ensin lauloimme innostuneelle japanilaisyleisölle, sitten suurlähettilään vastaanoton suomalaisvieraille. Tuskinpa Finlandia-hymniä voi sopivammassa paikassa esittää...
CM-pojat ja suurlähettiläs Eero Salovaara.Huomenna on vuorossa ensimmäinen kokonainen päivä Japanissa toivottavasti hyvin nukutun yön jälkeen... Vaatimukset eivät ainakaan tästä laske: NHK televisioi Sumida Triphony Hallin konserttimme huomisiltana. Ensimmäinen 'ammattilaiskiertueemme' on joka tapauksessa saanut hyvän alun!
Edellinen raportti Seuraava raportti
© 2000 CANTORES MINORES WEB TEAM