

Pojat aamupalalla.
Matkan toinen päivä valkeni koleana, viiltävän kylmän tuulen takia lämpimät vaatteet olivat tarpeen. Raskaan eilispäivän jälkeen meillä oli aamiaisen jälkeen aamupäivä vapaa-aikaa, joka tietysti kului mukavasti hotellin yhteydessä olevassa suuressa Sunshine City -kauppakeskuksessa. Varsinkin elektroniikka oli suosiossa, poikaäänten matkalaukkuihin kertyi lähinnä gameboy-tavaraa, miesäänet hankkivat mm. CD-soittimia. Tunnetusti kalliissa Japanissa elektroniikkatuotteet lienevätkin lähes ainoita kannattavia ostoksia, esim. vaatteet ovat käsittämättömissä hinnoissa. Erityisen kalliita ovat palvelut, sen ovat saaneet jo todeta ne, joille on kahvilassa tuotu kahvikupposesta 30 Suomen markan lasku! Kahden hengen huone tasokkaassa hotellissamme maksaa vastaavasti n. 1000 mk yöltä...

Huoneittemme ikkunasta avautuu hieno näkymä Tokioon.
Hotelliasuminen on tuntunut vaihteeksi mukavalta, vaikka perhemajoituksessa näkeekin enemmän paikallista elämää. Hotellipalvelu on ollut ensiluokkaista ja ruoka hyvää - taidamme syödä tällä matkalla vähintään yhtä usein kuin harjoitusleireillämme. Hotellimajoituksessa on kyllä haittapuolensakin: toisin kuin isäntäperheissä, hotellissa ei ole kukaan valvomassa, että pikkupojat muistavat ottaa huoneestaan kaiken mukaansa konserttiin lähtiessään...

"Santa Claus is coming to town..."
Illan konserttipaikalle Tokion kuuluisaan Sumida Triphony Halliin lähdettiin kahdelta iltapäivällä ja kymmenen kilometrin matkaa tehtiin iltapäiväruuhkassa puolisentoista tuntia. Paikalla odottivat Japanin yleisradioyhtiön edustajat, joiden johdolla harjoittelimme tulevan konsertin ohjelmistoa tv-yhtiön väen valitessa sopivia kuvauskulmia ja mikrofonien sijoituspaikkoja. Konserttisali oli varmaan yksi hienoimmista ja suurimmista (1801 paikkaa), jossa CM on koskaan esiintynyt.
Pikaisen päivällisen jälkeen varsinainen tulikoe oli edessä: yli kaksituntiseksi venynyt a cappella -konsertti television ja arvovaltaisen yleisön edessä lavalla, jolla on aikaisemmin esiintynyt koko joukko klassisen musiikin maailmantähtiä. Todellinen tilaisuus tehdä jälleen kerran Suomea tunnetuksi maailmalla! Japanilaisilla tuntuu olevan erityissuhde Suomeen, jota onnistunut konserttimme varmasti entisestään vahvisti. Yleisö oli erityisen innoissaan "laulavan joulupukkimme" Heikki Oraman ja kuoron yhteiskappaleista, joiden kevyempi sävy tuntui hyvin sopivan illan tunnelmaan. NHK esittänee konserttimme Japanin tv:ssä joulukuun aikana.

TV-konsertti lähes täydessä Sumida Triphony Hallissa oli menestys.
Huomisaamuna perjantaina jätämme pariksi päiväksi Tokion ja siirrymme muutaman tunnin bussimatkan päähän Toyamaan. (Seuraava matkaraportti saattaa ilmestyä vasta palattuamme takaisin Tokioon sunnuntaina.)
© 2000 CANTORES MINORES WEB TEAM