Matkaraportti 19.10.1998

Ma 19.10.1998 Phoenix, AZ

11. päivä



Viimeinen päivämme Phoenixissä oli ohjelmaltaan varsin kevyt. Helle jatkui, oli jopa vieläkin lämpimämpää kuin aiempina päivinä. Aamun ohjelmassa oli esiintyminen koululaisille Arizona State Universityn valtavassa konserttisalissa. Mukana olivat jälleen myös muut kuorot ja kukin esitti oman, hieman aiemmista päivistä poikkeavan ohjelmansa. Kuulijoita oli salin täydeltä ja suosionosoitukset raikuvat. Pienimmillä kuuntelijoilla tuntui tosin olevan vaikeaa pysyä hiljaa myös esitysten aikana. Tällä kertaa esiinnyimme mustissa housuissa ja college-paidoissa, meiltä kun näitä esiintymisasuja löytyy...


Kuorojen poikaäänet harjoittelevat yhdessä.

Isäntäperheistämme olimme saaneet eväät, joita konsertin jälkeen matkasimme syömään kaupungin laitamille villin lännen maisemiin. Kuumuus oli melkoinen siellä aavikon reunalla! Piknik-paikalta siirryttiin Phoenix Boys Choirin upeisiin toimitiloihin harjoittelemaan Bachin Jouluoratoriota, jonka esityksiin Porvoossa ja Helsingissä ei ole enää kuukauttakaan - harjoitukset tosin typistyivät poikaäänten treeneiksi sen jälkeen kun johtaja huomattuaan, etteivät miesäänet olleetkaan ottaneet nuotteja mukaan matkaan, heitti meidät oikopäätä ulos harjoitussalista! Myöhemmin "Haussi" kyllä leppyi, mutta ilmeisesti joudumme pitämään korvaavan harjoituksen huomenaamuna Phoenixin lentokentällä koneen lähtöä odotellessamme (nuotit voimme silloin lainata poikaääniltä).

Iltapäivä kului kiertoajelun ja shoppailun merkeissä. Tuntuu, että täällä Amerikassa on jättimäisiä ostoskeskuksia joka kulman takana, joten houkutuksia kyllä riittää. Mm. virvokkeet, karkit ja ruoka yleensäkin ovat huomattavasti halvempia kuin koti-Suomessa, sen sijaan vaatteista joutuu usein pulittamaan saman verran kuin kotoisissakin putiikeissa. USA:ssa tarjonta on valtavaa: täältähän saa mitä tahansa - on merkkiliikkeitä ja ylellisiä luksusputiikkeja, toisaalta kaiken kansan supermarketteja, joissa hinnat on voitu painaa mahdollisimman alas. CD-levyt ja elektroniikka ovat olleet ilmeisen suosittuja CM-poikien ostoksia.


Luppoaikoina on pelattu mm. footbagia.

Illalla jätettiin jo haikeita jäähyväisiä loistaville isännillemme. Phoenixiä ja ennen kaikkea isäntäperheitä tulee todella ikävä - kenties säätäkin, sillä San Franciscossa on ollut viime päivinä n. 15 astetta kylmempää kuin täällä. No, voittaahan se toki sellainenkin sää Suomen sateet, joista on kiirinyt tietoja meidänkin korviimme! Nämä kolme päivää ovat kuluneet kuin siivillä, kiitos loistavien olosuhteiden - allekirjoittanutkin on yhdessä viiden muun tenorin ja basson kanssa asustellut tämän ajan palmujen katveessa samassa hienostokaupunginosassa, jossa mm. artisti Alice Cooper ja moni paikallisen koripallojoukkueen pelaajamiljonääreistä majailee!

Mutta aikansa kutakin. Lähtömme täältä maanpäällisestä paratiisista koittaa tiistaiaamuna kello 8, jolloin kokoonnumme lentokentällä. Uudet kokemukset San Franciscossa, yhdessä mantereen kauneimmaksi sanotussa kaupungissa, odottavat jo meitä!

Muiden päivien raportit.

Pasi Mustonen (tekstit) - Tommi Sepponen (grafiikka) - Mika Vidgren (tekninen toteutus)


MATKAOHJELMA
ETUSIVU
MATKARYHMÄ
ENNAKKOTUNNELMIA
TERVEHDYKSET
ARVOSTELUJA