Jos ei matkan aikana ollut aiempinakaan öinä päästy nauttimaan pitkistä yöunista, perjantaiaamu veti silti pisimmän korren: herätys koitti jo ennen neljää, kokoontuminen Villa Hotelilla oli aamuhämärissä klo 04.30! Edessä oli pitkä matka takaisin USA:n itäosaan. Bussit kuljettivat meidät puolitokkuraiset Cantis-pojat San Franciscon lentokentälle, koneen oli määrä lähteä klo 06.15.
Suurten ryhmien lentomatkustuksessa on aina ongelmansa, mutta tänään ne tuntuivat tavallistakin suuremmilta - virkailijat päättivät tehdä työnsä viimeisen päälle huolellisesti, mikä hidasti kohtuuttomasti lähtöselvityksen etenemistä. Viimeiset saivat laukkunsa jätettyä vasta kuuden maissa, kun koneessa piti olla viimeistään klo 06.05! Samalla boarding passien tulostus takerteli niin pahasti, että lopulta virkailijat tuskastuivat tyystin koko hommaan tiskin lainehtiessa suuren joukkomme lipuista... Portilla jo kuumeisesti odotettiin ryhmäämme, ja viime hetkellä viitisen minuuttia ennen koneen lähtöä kaikille saatiin asianmukaiset dokumentit koneeseen pääsyyn.
Lienee turha mainita, että meidän ryhmämme käytti neljän tunnin lentomatkan nukkumiseen, sen verran edellisen päivän ohjelma vielä väsytti, kun yöunet olivat supistuneet muutamaan tuntiin. Lento yli Nevadan vuorten ja Yhdysvaltain keskilännen maaseutuosavaltioiden mukavalla Boeing 757 -koneella meni nopeasti ja puoli kahden aikaan laskeuduimme välilaskupaikkaamme Cincinnati-Northern Kentucky -lentokentälle. Kellojakin täytyi taas kääntää, nyt kolme tuntia eteenpäin, ylitimmehän monta aikavyöhykettä matkalla halki mantereen. Nyt olemme taas seitsemän tuntia Suomen aikaa jäljessä.
Vaihdoimme konetta Cincinnatissa, Ohion suurimmassa kaupungissa
Vaihtoaikaa Cincinnatin kentällä oli vajaa puolitoista tuntia ja kohta olimmekin jo toisessa Deltan koneessa matkalla Clevelandin miljoonakaupunkiin, josta siirtyisimme bussilla Painesvilleen. Laskeutuminen Clevelandiin valtavan Erie-järven rannalle kävi kelpo kiertoajelusta, sen verran hyvin pääsivät ainakin ikkunapaikalla istuneet kaupunkia tiirailemaan. Kentällä kaikki tavaramme näyttivät tulleen perille - vieläkään ei kenenkään tavarat ole matkanneet väärään paikkaan, toivottavasti näin voidaan sanoa Helsinki-Vantaallakin tiistaiaamuna! Yhden miesäänen laukku tosin oli kärsinyt lentoyhtiön miesten kovasta käsittelystä sen verran pahoin, että yhtiö joutui antamaan uuden laukun revenneen tilalle. Tavaroita ei laukusta ilmeisesti päässyt katoamaan...
Cleveland
CM:n toinen perustaja, Amerikassa vuosikymmeniä asunut Ruth-Esther Hillilä oli meitä lentokentällä vastassa, ja opasti bussimme perille parinkymmenen mailin päässä sijaitsevaan Fairport Harborin kaupunkiin ja sen Zion Lutheran Churchille, jossa isäntäperheet tutun kaavan mukaan olivat jo odottamassa. Clevelandin seudun suomalaisyhteisö toimii hyvin vireästi ja on vieläpä varsin suuri: alueella asuu jopa parisen tuhatta suomensukuista, joista huomattava osa puhuu suomea ja on kiinnostunut sukujuuristaan. Fairportissa pidetään joka viikko suomenkielinen jumalanpalvelus ja mm. kansantanssiharrastus elää voimakkaana. Näissä oloissa ei siis ollut ihme, että majoittajien joukossa oli runsaasti Painesvillessa, Fairportissa ja muissa lähikylissä asuvia amerikansuomalaisia perheitä. Majoituskuviot oli jälleen sovittu jo etukäteen, ja kukin vietti illan näissä reissun viimeisissä isäntäperheissä.